Kronologi

1978

12.1.

Sisäministeri Eino Uusitalo evää punkyhtye Sex Pistolsilta työluvan ja maahantulon Suomeen. Yhtyettä pidetään moraalisesti arveluttavana.

25.1.

Työttömien määrä ylittää Suomessa 200 000.

9.9.

Tilastokeskus tiedottaa, että Suomessa osallistui vuonna 1977 työtaisteluihin noin 744 000 työntekijää. Luku oli suurempi kuin kertaakaan 1960- ja 1970-luvuilla. Työtaistelujen vuoksi menetettiin noin 2,4 miljoonaa työpäivää.

16.10.

Puolalainen kardinaali Karel Wojtyla valitaan uudeksi paaviksi. Hän valitsee nimekseen Johannes Paavali II.

20.11.

Presidentti Urho Kekkonen kiistää tiedot siitä, että Neuvostoliiton johto ja puolustusministeriö olisivat esittäneet Suomelle yhteisiä sotaharjoituksia. Kekkosen näkee kyseessä olevan länsimaiden lehdistön yrityksen häiritä Suomen ja Neuvostoliiton suhteita. Tieto pitää kuitenkin paikkansa. Neuvostoliiton puolustusministeri, marsalkka Dmitri Ustinov esitti vierailleessaan Suomessa heinäkuussa 1978, että maat järjestäisivät yhteisen sotaharjoituksen jommankumman maaperällä. Kekkonen torjui ehdotuksen puolueettomuuspolitiikan vastaisena.