Kronologi

1926

4.–7.2.

Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n kongressikisat Lahdessa. Kyseessä ovat samalla ensimmäiset kansainväliset Salpausselän kisat. Matti Raivio voittaa sekä 30 että 50 km hiihdon. Kongressi päättää Pohjoismaiden vastustuksesta huolimatta hyväksyä hiihdon talviolympiakisojen ohjelmaan. Suomen edustajaksi FIS:n johtokuntaan tulee Toivo Aro.

20.–28.2.

Suomen ensimmäisessä autonäyttelyssä Kaartin maneesissa on esillä 38 automerkkiä.

18.3.

Jyväskylän maalaiskunnan Vihtavuoreen perustetun Valtion ruutitehtaan tuotanto alkaa.

21.5.

Suomessa annetaan laki moottoriajoneuvoliikenteestä.

4.6.

Höyrylaiva Andanialla saapuu Suomeen amerikansuomalaisista koostuva orkesteri, jonka jäsenet opettavat suomalaismuusikoita soittamaan uudenlaista tanssimusiikkia, jazzia.

28.8.

TUL:n mestarimaileri Eino Borg siirtyy SVUL:n alaisuuteen. Asiasta nousee kohu, kun Borg antaa ymmärtää, että hänen henkeään on tämän vuoksi uhattu. Borg peruu myöhemmin väitteensä.

9.9.

Suomen Yleisradio lähettää ensimmäiset ohjelmansa, kun Alexis af Enehjelm kuuluttaa lähetyksen alkaneeksi.

14.9.

Yleisradiossa kuullaan ensimmäinen kuunnelma, August Strindbergin pienoisnäytelmä Paria.

26.12.

Jääkiekko saapuu Suomeen. Suomen Luistinliiton puheenjohtaja Yrjö Salminen aloittaa toiminnan Tampereella.

XX.12.

Ivar Wilskman luopuu valtion voimistelu- ja urheilulautakunnan puheenjohtajuudesta – seuraajaksi tulee Arvo Vartia.

13.12.

Väinö Tanner muodostaa sosiaalidemokraattisen vähemmistöhallituksen, jonka apulaissosiaaliministeri Miina Sillanpää on Suomen ensimmäinen naisministeri.