1.11.

Lokakuun 1917 vaaleissa valittu eduskunta kokoontui ensimmäisen kerran. Valtasuhteet olivat muuttuneet sosialistienemmistöstä porvarienemmistöksi.

Eduskunnan työ lähtee kangerrellen liikkeelle, koska sosiaalidemokraattinen puolue halusi mitätöidä lokakuun vaalien tuloksen. He boikotoivat puhemiehen vaalia.

Vaalitulokseen pettyneiden sosialidemokraattien Me vaadimme -julistus ilmestyy Työmiehessä.

Työmies-lehdessä julkaistaan järjestyskaartien juuri valitun ylimmän johtavan toimikunnan laatima julistus. Työväenliikkeessä oli katsottu, että sosiaalidemokraattien puolueneuvoston antama julistus ei yksin riittänyt.

Puoluesihteeri Matti Turkian mielestä myös järjestyskaartien on annettava julistus. Sen mukaan työväki odottaa vallankumoukselta ensisijaisesti rauhaa, leipää sekä työtä. Julistuksessa korostetaan kaartien perustamisen tärkeyttä. Ne olisivat tarvittava voimatekijä porvarien taantumuksellisia suunnitelmia vastaan ja niiden avulla vallankumous voitaisiin viedä voittoisasti loppuun asti. Loka-marraskuun vaihteesta lähtien työväen järjestyskaartien määrä kasvaakin nopeasti.

Hiitola–Käkisalmi–Kiviniemi–Raasuli -rata avataan väliaikaiselle liikenteelle.

Viron väliaikainen neuvosto pyytää apua Suomesta, koska Venäjän armeijan sotilaat terrorisoivat Viroa

2.11.

Uudeksi puhemieheksi valitaan itsenäisyyttä kannattava Johannes Lundson ja varapuhemiehiksi Lauri Ingman ja Santeri Alkio. Valtiopäivillä suurimman ongelman muodostaa aluksi korkeimman vallan järjestely Venäjän väliaikaisen hallituksen ja Suomen eduskunnan välillä. Eduskuntaryhmien mielestä Suomen pitäisi hoitaa asiansa itsenäisesti ulko- ja sotilaspolitiikkaa lukuunottamatta.

Puhemies Johannes Lundson tuo tervehdyspuheessaan eduskunnalle julki Suomen itsenäisyystahdon.

Ministerivaltiosihteeri Carl Enckell esittää pääministeri Kerenskille Pietarissa korkeimman vallan siirtämistä Suomen eduskunnan valitsemalle valtionhoitajalle. Hän ei saa ehdotukselleen kannatusta.

4.11.

Väliaikainen hallitus ei suostu allekirjoittamaan valtalakia, mutta on valmis tietyin ehdoin siirtämään keisarin valtaoikeudet Suomen senaatille manifestilla. Kenraalikuvernööri Nekrasov ehdottaa, että ulko- ja sotilasasiat kuuluisivat edelleen Venäjän päätösvaltaan. Muuten valta kuuluisi senaatin talousosastolle. Sosiaalidemokraatit katsovat vallan kuuluvan jo eduskunnalle, eivätkä hyväksy manifestia.

6.11.

Venäjän väliaikainen hallitus antaa manifestin, jossa se päättää luopua Suomen hallitusvallasta, kuitenkin siten, että ulkoasiat jäävät Venäjälle.

7.11.

Lokakuun vallankumous Venäjällä. Bolševikit ottavat V. I. Lenin johdolla vallan lähes verettömässä kaappauksessa. Väliaikainen hallitus oli syyskuun Kornilovin kaappauksen jälkeen menettänyt otteensa Venäjästä.

Suomen ja Venäjän valtioyhteyden tosiasiallinen katkeaminen tapahtuu, minkä pääministeri E. N. Setälä toteaa. Tuohon hetkeen saakka Suomen valtioelimet olivat tunnustaneet Venäjän hallituksen valtionpäämiehelle kuuluvat oikeudet Suomessa. Setälän ratkaisua voi pitää Suomen ensimmäisenä itsenäisyysjulistuksena. Tämän jälkeen Suomen sisällä keskusteltiin hallitusmuodosta eli siitä, kuka tai mikä elin käyttäisi ”korkeinta valtaa” eli keisari-suuriruhtinaalle ja hänen jälkeensä Venäjän väliaikaiselle hallitukselle valtionpäämiehenä kuuluneita valtaoikeuksia. Setälän ratkaisun taustalla oli Pietarista tullut tieto siitä, että siellä Alexander Kerenskin johtaman hallituksen valta oli luhistumassa.

Venäläiset matruusit tappavat Suomen rikkaimman miehen Alfred Kordelinin Mommilassa.

8.11.

Puhemiesneuvosto ehdottaa eduskunnan päätettäväksi, että keisarille ja suuriruhtinaalle kuulunut valta siirrettäisiin tarkoitusta varten asetettavalle valtionhoitajakunnalle – sosialistit esittävät vastaehdotuksena Me vaadimme -julistuksen.

Sosiaalidemokraatit vaativat yhteiskunnallisia uudistuksia Me vaadimme -ohjelmassaan. Tämän lisäksi ohjelmaan sisältyy kannanotto valtalain hyväksymisen puolesta ja ehdotus Venäjän ja Suomen välien ratkaisemisesta neuvottelujen avulla. Lisäksi vaaditaan perustuslakia säätävän kansalliskokouksen kutsumista koolle. Ohjelman pääarkkitehdit olivat O. W. Kuusinen, Edvard Gylling ja Oskari Tokoi.

Sosialidemokraattien johto ja bolševikkien Helsingissä toiminut aluekomitea pitävät yhteisen kokouksen entisessä keisarillisessa linnassa. Bolševikit kehottavat suomalaisia sosialisteja seuraamaan Pietarin esimerkkiä.

Smolnan sisäoppilaitoksessa kokoontuu yleisvenäläinen neuvostokongressi, jossa Lenin puhuu vaatien rauhaa ja maaomaisuuden sosialisoimista. Valta Venäjällä siirtyi kansankomissaarien neuvostolle, ”kunnes perustuslakia säätävä kokous päättää asiasta”. Kansankomissaarien neuvoston johtajaksi ryhtyy Lenin.

8.–10.11.

Otto Ville Kuusinen laatii pääkaupunkikeskeisen vallankaappaussuunnitelman

9.11.

Eduskunta äänestää valtionhoitajakunnan asettamisesta. Ehdotus hyväksytään äänin 106–90. Asian käsittely kuitenkin lopetetaan äänestyksen jälkeen.

Helsingin työväenjärjestöjen eduskunta asettaa vallankumouskomitean, johon järjestysmieshanketta valmistelemaan ja johtamaan valitaan K. M. Talvio, A. J. Kauppinen, Erkki Luja ja Emil Peltonen.

Vallankumousneuvosto päättää tehdä vielä yhden yrityksen saadakseen eduskunnan luopumaan vallastaan hyväksymällä valtalain – Yrjö Sirola varoittaa, että Helsingissä työläiset ”vaativat pikaista vallanottoa”.

12.11.

Sosiaalidemokraatit laativat uuden Me vaadimme -ohjelmaan perustuvan esityksen eduskunnalle, mutta puhemies ei ota sitä käsittelyyn. Samaan aikaan alkaa Suomen Ammattijärjestön edustajakokous Helsingissä. Kokouksessa puheenvuoron käyttänyt Oskari Tokoi on suurlakon kannalla, mutta vastustaa vallankaappaushankkeita. Enemmistö muista puhujista sen sijaan hyväksyy ajatuksen vallankumouksesta etenkin elintarvikekysymyksen ratkaisuna.

Työväen Vallankumouksellinen Keskusneuvosto kuitenkin hylkää suunnitelman aseellisesta vallankaappauksesta äänin 18–8.

14.11.

Työväenliike aloittaa suurlakon Me vaadimme -ohjelmassa esitettyjen uudistusten läpiviemiseksi. Kunnallisten miliisien on määrä pitää huolta kurin säilymisestä, mutta monin paikoin järjestysvalta siirtyy työväenkaarteille. Suurimmissa kaupungeissa punakaartit syyllistyvät terroritekoihin.

Eduskunta julistautuu Suomen korkeimman vallan haltijaksi. Täysistunnossa hyväksytään maalaisliiton esitys keisari-suuriruhtinaalle kuuluneen korkeimman vallan siirtämisestä Suomen eduskunnalle.

16.11. vastaisena yönä eduskunta vahvistaa kunnallislait ja kahdeksan tunnin työaikalain. Vallankumousneuvosto kokoontuu Työväentalolla mutta vallankumoussuunnitelma lopahtaa aamuseitsemään mennessä – Helsingin punakaarti miehittää kuitenkin senaatintalon ja Uudenmaan lääninhallituksen.

17.11.

Saksalainen sukellusvene UC-57 saapuu Loviisan edustalle Hamnskäriin. Sukellusveneessä tulee Suomeen Woldemar Hägglundin johtama kahdeksan jääkärin ryhmä mukanaan aseita, räjähdystarvikkeita ja radiolaitteita. Rantautumisen jälkeen operaatio saa synkän käänteen. Jääkärit joutuivat pian punakaartilaisten vangitsemiksi, ja UC-57 katosi Itämeren maininkeihin paluumatkallaan. Suomalaiset jääkärit selvisivät koettelemuksestaan hengissä.

Punakaarti hajottaa Saksanniemen poliisikoulun ja Kaivohuoneen poliisikoulun marraskuun yleislakon aikana.

Senaatti vahvistaa metsälain, joka kieltää hakkaamasta metsää siten, että ”sen luonnollinen uudistuminen sen kautta joutuu vaaraan”.

18.11.

Yhteistyö Saksan ja suomalaisten aktivistien välillä jatkuu. Entinen senaattori ja Helsingin yliopiston rehtori tohtori Edvard Hjelt luovuttaa Saksan sodanjohdon edustajille kirjelmän, jossa toivotaan saksalaisten joukkojen lähettämistä Suomeen tai ainakin Ahvenanmaan miehittämistä asetuonnin helpottamiseksi.

Helsingin punakaarti valtaa Kaivohuoneen ravintolan ja kaartin radikaalimpi siipi asettuu sinne pysyvästi.

19.11.

Työväen vallankumouksellinen keskuskomitea määrää suurlakon lopetettavaksi. Keskeiset Me vaadimme -ohjelman eduskunnalliset tavoitteet oli saavutettu.

Suurlakko loppuu kello 24.00. Lakon virallinen loppuminen ei kuitenkaan käytännössä päätä levottomuuksia kaikkialla. Punakaartien omavaltaiset kotietsinnät, kuulustelut ja väkivaltaisuudet jatkuvat paikoin vielä päivien ajan.

20.11.

Suurlakkopäivinä äärimmilleen kiristynyt yhteiskunnallinen jännitys purkautuu Viipurin läänin Pyhäjärvellä. Punakaartilaisten piti osoittaa Viipurissa valtansa rautatievirkamiehille marssittamalla kaksi vahvaa kaartilaisosastoa Ali Aaltosen ja Heikki Kaljusen johdolla kaupunkiin. Tilanteesta kehittyy kuitenkin suojeluskuntalaisten ja punakaartilaisten aseellinen kahakka, kun vahvojen punakaartilaisosastojen omavaltaisista toimenpiteistä hermostuneet suojeluskuntalaiset päättävät pysäyttää kaartilaiset toimet Pyhäjärven asemalle. Tilanne kärjistyi tulitaisteluksi, jossa suojeluskuntalaiset jäävät alakynteen ja väkivaltaisuudestaan tunnettu Kaljunen sai 60 suojeluskuntalaista vangiksi. Kahakan jälkeen Viipurin ympäristön pitäjät ovat pitkään punakaartilaisten hallinnassa.

SDP:n eduskuntaryhmä hyväksyy kokouksessaan muodollisesti Tokoin senaattorilistan ja hänen ohjelmansa, mutta ei pysty tekemään päätöstä hänen hallituksensa asettamistavasta.

Suurlakkoa koskeva porvarilehtien kritiikki pääsee julkisuuteen. Helsingin Sanomat käsitteli lakkoa useissa numeroissa. Kirjoittelusta välittyy pelko ja epävarmuus tulevasta.

Ukraina julistautuu tasavallaksi.

21.11.

Entinen Venäjän armeijan luutnantti Ali Aaltonen valitaan SDP:n puoluetoimikunnan ja kaartin päälliköiden yhteiskokouksen toimesta punakaartien järjestäjäksi eli alustavaksi ylipäälliköksi. Sotilaskokemuksen lisäksi Aaltosen myönteinen kanta kaartien alistamisesta puolueelle vaikutti valintaan.

23.11.

Valtionkonttori ilmoittaa kassavarojen olevan lopussa. Kuopiosta ei enää saatu enää mitään tietoja puhelimitse sen jälkeen, kun punakaartilaisia ja venäläisiä sotilaita oli saapunut kaupunkiin. Tilanne oli sikäli vaikea, että Suomen Pankin kultavarantoa säilytettiin Kuopiossa.

Ulkovallat olivat huomanneet, että Suomen sisäpoliittinen tilanne on varsin räjähdysherkkä ja vetosivat konsuliensa kautta venäläisiin sotilaisiin, että nämä pysyisivät erossa suomalaisten asioista ja ottaisivat antamansa aseet pois suomalaisilta sosialisteilta. Samana päivänä venäläisten sotilaiden väitetään ryöstäneen kansainvälisiä postilähetyksiä Torniossa.

Helsingin punakaarti suostuu luovuttamaan järjestyksenvalvonnan kaupungin miliisille, mutta perustaa päämajan Kaivohuoneen ravintolaan.

24.11.

Eduskunnassa tehdään kaksi esitystä hallituksen kokoonpanosta. Toisella listalla ovat porvarilliset ehdokkaat, pääministerinä P. E. Svinhufvud. Sosiaalidemokraatit suunnittelevat omaa hallitusta, joka hankkisi maalle riippumattomuuden bolsevikkien tuella. Nämä yllyttävät suomalaisia tovereitaan vallankumoukseen.

Lenin kehottaa suomalaisia sosiaalidemokraatteja tekemään vallankumouksen. Viestin saavat SDP:n vallankumoussiiven johtajat Manner, Kuusinen, Sirola, Wiik ja Valpas-Hänninen. Lenin kehuu suomalaisia sosialisteja, näiden järjestelykykyä ja valmiutta Suomen uudelleenjärjestelyyn. Hänen optimisminsa perustuu Pietarin suomalaisten bolsevikkien antamaan kuvaan Suomen tilanteesta. Asia tulee esille SDP:n puoluekokouksessa, joka alkaa seuraavana päivänä.

Juhani Aho kirjoittaa Helsingin Sanomissa ”verikaartimurhaajista” eli punakaartilaisten väkivallasta. Suurlakon aiheuttamaa shokkia hän kuvaa nän: ”Vaikka teurastukset ja muut vielä jatkuisivatkin, tuskin ne enää jaksaisivat järkyttää mieltä enemmän kuin se mikä on jo tapahtunut…”. Lehti julkaise laajoja kuvauksia suurlakon tapahtumista eri puolilla maata.

25.11.

SDP:n ylimääräinen puoluekokous alkaa Helsingissä. Samaan aikaan myös eduskunta oli koolla. Siellä keskeinen asia oli uuden hallituksen nimittäminen.

Puoluekokouksessa bolševikkeja edustaa kansankomissaari J.V. Stalin, joka lähetetään Suomeen nostattamaan vallankumousta. Lenin on pettynyt suomalaisten saamattomuuteen.

Helsingin Sanomissa julkaisee lukuja pääkaupungin työttömyydestä, joka on huolestuttavan korkealla tasolla. Tuhansia perheellisiä työmiehiä on kuitenkin voitu sijoittaa kaupungin hätäaputöihin.

26.11.

Ruotsalainen Aftonbladet ehdottaa, että Ruotsin tulisi puuttua Suomen kriisiin. Suomi voitaisiin yhdistää uudelleen Ruotsiin.

Bolsevikit antavat asetuksen rauhasta. He saavat sillä kannatusta kansan ja armeijan keskuudessa. Liittolaisille ilmoitus on yllätys. Bolševikit ilmoittavat hallitsevansa maan tärkeimpiä kaupunkeja.

Suomalaiset aktivistipoliitikot Edvard Hjelt ja Adolf von Bonsdorf, jotka toimivat Svinhufvudin valtuutuksella, tapaavat Kreuznachissa kenraali Ludendorfin. He pyytävät Saksaa tekemään maihinnousun Suomeen tai ainakin Ahvenanmaalle. Lisäksi he pyytävät aseapua, jota Saksan ulkoministeriö on jo luvannut. Aktivistit saavat lupauksen siitä, että Saksa tukee Suomen riippumattomuutta rauhanneuvotteluissa, jotka parhaillaan ovat menossa Venäjän kanssa. Ludendorf kehottaa suomalaisia antamaan itsenäisyysjulistuksen, vaikka sosiaalidemokraattien avulla. Tärkeintä on hänen mukaan pitää maa nyt rauhallisena. Aseapu ja jääkärien kotiuttamisen kiirehtiminen ovat saksalaisten mukaan mahdollisia. Maihinnousu riippuu sen sijaan sotilaallisesta tilanteesta.

Sosiaalidemokraattien puoluekokouksessa pääkysymykseksi nousi puolueen linja suhteessa vallankumoukseen: tuleeko puolueen pyrkiä valtaan väkivalloin vai odottaa. Koeäänestyksessä maltillisempi kanta voitti diktatuurilinjan äänin 59–43. Käytännössä puoluekokous asettuu sovittelevalle kannalle, jossa eduskuntaryhmä ja puolueneuvosto valtuutetaan tekemään valinta parlamentaarisen ja vallankumouksellisen linjan väliltä.

Kittilässä puhjenneessa kahakassa ammutaan Lapin kihlakunnan kruununvouti Axel Sandström.

27.11.

Eduskunta hyväksyy P. E. Svinhufvudin senaattorilistan 100 äänellä 80 vastaan. Senaatin puheenjohtajaksi nimitetään Svinhufvud.

Senaatti vahvistaa eduskunnan hyväksymät kunnallislait ja lain 8 tunnin työpäivästä.

SDP:n puoluekokouksessa puhunut kansankomissaari J. V. Stalin kehottaa suomalaisia vallankumoukseen ja lupaa sille kaiken tuen. Hän lupaa myös, että bolsevikit tunnustavat Suomen riippumattomuuden, koska sosiaalidemokraatit pitävät sitä välttämättömänä omalle kannatukselleen ja vallankumouksen onnistumiselle:

”Toverit! Meille on tullut tietoja, että teidän maassanne on samanlainen valtakriisi kuin oli Venäjälläkin Lokakuun vallankumouksen aattona… Tällaisessa ilmapiirissä voi kestää ja voittaa vain yksi valta, sosialistinen valta. Tällaisessa ilmapiirissä kelpaa vain yksi taktiikka, Dantonin taktiikka: rohkeutta, rohkeutta ja vielä kerran rohkeutta!

Jos tarvitsette meidän apuamme, me annamme sitä teille, veljellisesti ojentaen teille käden. Tästä voitte olla varmat.”

Suomalaiset toverit jäävät kuitenkin odottavalle kannalle.

Lehdissä julkaistaan tiedote, jonka mukaan Suomen valtion tili Suomen Pankissa oli tyhjä. Valtiokonttori ei enää lunasta shekkejään. Rahaa olivat käytetty tavanomaisiin menoihin ja myös Venäjän sotateollisuuden rahoittamiseen. Venäläiset olivat ostaneet Suomesta lainatuilla varoilla teollisuustuotteita ja rahoittaneet linnoitustöitä. Järjestely oli pitkään hyödyttänyt Suomea ja estänyt sen taloutta romahtamasta.

Helsingin Sanomat julkaisee osan Eino Leinon kirjoituksesta Punaviikko. Sen ensimmäinen luku on otsikoitu ”Kansalaissodan kynnyksellä”. Siinä arvostellaan voimakkaasti sosiaalidemokraatteja, joista on tullut surkea rosvojoukko. Asiat Suomessa ovat ”kurjemmin ja viheliäisemmin kuin Venäjällä”.

28.11.

Senaatin puheenjohtaja P. E. Svinhufvud vastaanottaa hovioikeudenneuvos Harald Bouchtin välittämän sähkösanomaviestin, jonka mukaan Saksan keisari katsoi ajankohdan olevan sopiva Suomen itsenäisyysjulistukselle.

Heikki Nurmion ja Jean Sibeliuksen säveltämä Jääkärimarssi esitetään ensimmäistä kerran jääkäreille Libaussa (Liepaja) järjestetyssä illanvietossa.

29.11.

Porvarillisten puolueiden johtomiehet pitävät Svinhufvudin johdolla neuvottelun Suomen irrottamisesta Venäjästä. Tässä neuvottelussa sovitaan, että hallitus valmistelee asiaa koskevan julistuksen eduskunnalle.

30.11.

Senaatin laatima itsenäisyysjulistus valmistuu. Puhemies Johannes Lundson ei halua kuitenkaan jatkaa eduskunnan istuntoa perjantai-iltana, ja päättää sen klo 2.45 i. p.

Senaatin puheenjohtaja P. E. Svinhufvud kutsuu Kullervo Mannerin puheilleen ilmoittaakseen virallisesti senaatin aikomuksista koskien itsenäisyysjulistusta.

Eduskunnan pankkivaltuusmiehet esittävät, että valtiolle otetaan 200 miljoonan markan laina Suomen Pankin aseman vahvistamiseksi. Setelistön määrä oli paisunut liiaksi, eikä pankilla ollut todellisuudessa enää riittävää katetta liikkeellä olleelle paperirahalle. Lainalla olisi lunastettu epävarmoja venäläisiä saatavia. Pankin ja markan arvoa uhkaa kotimaisen inflaation lisäksi se, että setelistön valuuttakatteesta yli puolet on Venäjän ruplia, joiden arvo on kyseenalainen. Vaikka lainalle saadaan valtuudet, sitä ei oteta.

Venäläiset sotilaat takavarikoivat rautateitse Suomeen tulevaa viljaa. Bolsevikkihallitus pysäyttää tavaraliikenteen Suomeen lukuunottamatta sotilaskuljetuksia.

Helsingin työväenjärjestöjen eduskunta hyväksyy Ali Aaltosen suunnitelman työväen järjestyskaartien uudelleen järjestämiseksi. Kaartit tuli järjestää sotilaallisesti ja Helsinkiin piti perustaa kutsuntatoimisto joukkojen kortistoimiseksi.

Suomen Ammattijärjestö ja SDP valitsevat Työväen järjestyskaartille uuden johtoelimen, viisimiehisen Ylimmän toimikunnan. Tavoite on saada aseelliset joukot puolueen kontrolliin.

Kansanedustajat R. A. Wrede (RKP) ja Antti Mikkola (nuorsuomalaiset) esittävät eduskunnassa Suomen oman sotaväen perustamista. Se huolehtisi maan sisäisestä järjestyksestä ja lopettaisi vallitsevan järjestysvaltatyhjiön.

Marraskuun keskilämpötila oli Helsingin Kaisaniemessä 2,0 C° ja Sodankylässä – 8,6 C°.

Päälähteenä on käytetty Tampereen yliopiston Suomi 80 -sivustolla julkaistua maaliskuusta 1917 heinäkuuhun 1918 ulottuvaa kronologiaa.