1.5.
Vapunvietto oli kielletty Helsingissä työväen lisäksi ylioppilailta.
Vaasan senaattia Helsinkiin hakemaan tullut juna saapuu valkoisen Suomen pääkaupunkiin keskellä yötä.
2.5.
Senaatti päättää lopettaa toimintansa Vaasassa ja palata Helsinkiin.
3.5.
Helsinkiin matkalla oleva Vaasan senaatti tapaa ylipäällikkö Mannerheimin Haapamäellä. Neuvottelut kestävät useita tunteja.
4.5.
Vaasan senaatti vierailee Riihimäellä. Senaatin puheenjohtaja P. E. Svinhufvud ja Saksan Itämeren divisioonan komentaja Rüdiger von der Goltz keskustelevat saksalaisjoukkojen osuudesta Suomen armeijan kehittämisessä. Svinhufvud lupasi von der Goltzille, että suomalaiset luovat saksalaisten ohjaamina voimakkaan armeijan ja sen jälkeen heinäkuussa tunkeutuvat Aunukseen. Vienassa operaatiota jatkettaisiin myöhäissyksyllä. Itä-Karjalan hankkiminen oli maan siviilijohdon päämääränä. Mannerheim halusi suunnata Pietariin, jonne oli palautettava järjestys. Hän halusi välttää Itä-Karjalan retken, koska siihen sisältyi yhteentörmäyksen vaara Muurmannilla olevien liittoutuneiden kanssa.
Vaasan senaatti palaa pääkaupunkiin. Hallituksen jäseniä ja ulkomaisia lähettiläitä kuljettanut juna saapuu Helsinkiin noin klo 14.30. Asemalla on vastassa sekä saksalainen että suomalainen kunniakomppania. Kaupunginvaltuusto, kaupungin virkamiehistö sekä saksalaista että suomalaista sotilaspäällystöä on ottamassa vastaan Suomen johtoa. Tapahtumia seuraa kymmeniintuhansiin nouseva yleisöjoukko.
Punaisten viimeinen suuri vetäytymisliike suuntautuu Lahden kukistumisen jälkeen Kymenlaaksoon. Kouvola tyhjentyy punaisista heti vapun jälkeen. Lopullinen antautuminen alkaa Inkeroisissa, jonne valkoiset saapuvat 4. toukokuuta junalla ja keräävät aseet antautuvilta punaisilta. He jatkoivat matkaa rautateitse Haminaan ja Kotkaan. Asemille kokoontuneet punakaartilaiset antautuvat ilman vastarintaa. Tappion suututtamat naiskaartilaiset ampuvat Kotkan työväentalolta viimeiset laukaukset kaupunkiin marssivaan suojeluskuntalaisten rivistöön.
Kymenlaakson kaartien vastarinta luhistuu Kotkassa vain muutamia tunteja ennen kuin pakolaisia hakemaan tulleet kolme venäläistä höyrylaivaa saapuvat. Valkoiset joukot saavat Kotkan haltuunsa ilman merkittävää vastarintaa. Silti kostosta tulee ankara: antautumista seuranneen viikon aikana valkoiset marssittavat lähes 300 punakaartilaista teloitettavaksi Kymenlaaksossa. Tämän jälkeen punaisten hallussa on enää Inon linnoitus Kronstadtin lähellä.
Joukko sosialisteja, johtajinaan K. Karl ja kotkalaisen Eteenpäin-lehden toimittajat, ottaa yhteyttä ulkomaiden konsulien kanssa. Eteenpäin-lehden viimeisen numeron pääkirjoituksena ilmestyy antautumiseen kehottava pääkirjoitus. ”Me seisomme nyt vallankumouksen raunioilla… Eteenpäin vievä tie on – ainakin toistaiseksi – tukossa. Perääntyminenkin on mahdotonta… mitä tehdä?… Me olemme jo tunnustaneet hävinneemme tämän taistelun… Muuta keinoa ei ole: aseet maahan. Meidän on luovuttava vastarinnasta. Se on katkeraa, mutta muuta emme voi. Vallankumouksemme katastrofi on nyt sillä asteella”.
Mannerheim antaa voitonparaatia valmistelevan päiväkäskyn: ”Aikomukseni on toukokuun 15. p:n tienoilla marssia Helsinkiin yhdessä länsiarmeijan kaikkien jalkaväkirykmenttien ja kenttätykistöosaston sekä Uudenmaan rakuunoiden, Etelä-Savon rykmentin, Ensimmäisen jääkärirykmentin ja jokaisesta muusta jalkaväkirykmentistä otetun komppanian kanssa. On valmistauduttava kuljettamaan joukot Helsinkiin. Rykmentit eivät tarvitse varamiehistöä marssia varten, mutta varustuksia olisi täydennettävä niin hyvin kuin vain on mahdollista, jotta kukin joukko-osato saataisiin asultaan yhtenäiseksi, ainakin päähineeltään.”
5.5.
Viimeinen punakaartilaisosasto antautuu Pyhtään Ahvenkoskella saksalaisille.
5.–11.5.
Sisällissotaan liittyvän valkoisen terrorin huippu osuu taisteluiden loppumista seuraaviin päiviin. Teloituksia suoritetaan keskimäärin 200 päivässä.
6.5.
Senaatti pitää Helsingissä ensimmäisen varsinaisen istunnon sitten tammikuun. Se laatii Suomen kansalle julistuksen, jossa ilmoitetaan vapaussodan päättymisestä. Julistuksessa korostetaan sekä suomalaisten joukkojen että saksalaisten osuutta, ja hallituksen johtavaa asemaa. Mannerheimista julistus vaikenee, vaikka hän on valkoisen armeijan ylipäällikkö, jolle saksalaiset joukot on muodollisesti alistettu.
Väinö Tanner julkaisee saksalaisten luvalla Suomen Sosiaalidemokraatin ensimmäisen numeron, jossa tuomitaan bolševismi ja luvataan herättämään henkiin työväenliikkeen. Lehti lakkautetaan heti. Samoin käy uudelle yritykselle syyskuussa. Vasta joulukuun puolivälissä lehti alkaa ilmestyä säännöllisesti.
7.5.
Keskusvallat ja Romania solmivat rauhan
8.5.
Varakansleri von Payen antoi Berliinissä valtiopäivien päävaliokunnassa lausunnon idän kysymyksestä: ”Mitä Suomeen tulee on varsinainen perusaate toiminnassamme ollut luoda Pohjolaan niin sotilaallisesti kuin myöskin poliittisesti pysyvä rauhantila, joka tähän saakka ei ole ollut asian laita. On menty niin pitkälle, että venäläinen aluekomitea on julistanut Suomen hallitukselle sodan, joka lienee tapahtunut pietarilaisten viranomaisten tahdosta. Varmaa on kuitenkin, ettei asia ole vain paperilla, sillä mistä muutoin tulivat ne suuret määrät sotatarpeita, jotka joutuivat käsiimme Suomessa. Venäjä taistelee suomalaisten anarkistien avulla riistääkseen Suomelta vapauden, joka on nimenomaan tunnustettu sosialistiselta taholta. Marssiessamme Suomeen emme aio sekaantua Suomen sisäisiin asioihin ja se miten tulevat olot kehittyvät on Suomen sisäinen asia. Suomen vapauttamisella luulemme myöskin Ruotsille tehneemme tärkeän palveluksen, kun olemme luoneet suojamuurin itää vastaan. Meidän itäisen politiikkamme tarkoituksena on pysyvästi kehittää ystävällisiä suhteitamme Suomeen ja Ruotsiin”.
10.5.
Saksan Itämerendivisioonan komentaja Rüdiger von der Goltz vierailee ylipäällikkö Mannerheimin luona Mikkelin päämajassa.
11.5.
Ylipäällikkö Mannerheim viestittää valloitettujen alueiden päällikölle, everstiluutnantti Waldenille Helsinkiin, että vankeja ei saisi ampua ennen kuin eduskunnan päättää senaatin esityksen pohjalta sotavankien tuomitsemisesta.
Noin 2 100 venäläistä poistui Helsingistä. Osa lähtee omaehtoisesti, mutta joitakin joudutaan viemään poliisivoimin laivoihin, jotka kuljettavat venäläiset pois Suomesta. Joukossa on siviilihenkilöitä sekä venäläisiä sotilaita. Varsinkin sotilaista monet eivät halua lähteä.
Maalaisliittolainen Santeri Alkio arvostelee Ilkka-lehdessä monarkisteja. Alkio syytti heitä ”salakähmäisestä puuhastelusta” monarkistisen hallitusmuodon saamiseksi Suomeen. Tätä hän piti törkeänä siksi, että toimintaan oli ryhdytty jo sodan aikana.
Jääkäriupseerit Lauri Malmberg ja Erik Heinrich käyvät Svinhufvudin luona vaatimassa vanhojen upseereiden korvaamista uusilla. Jääkärit katsovat heidän olevan kyvyttömiä ohjaamaan Suomen armeijaa. Myös ”venäläiset” on poistettava päämajasta, mikä tarkoitti tsaarin armeijassa palvelleita suomalaisia. Vaatimus ei koskenut ylipäällikkö Mannerheimia
Ludendorff tapaa Saksan valtakunnankanslerin, jolle hän korostaa sitä, että Saksa toimii esikuvana Suomen armeijan kehittämisessä.
12.5.
Viaporin linnoituksessa pidetään juhla, jossa senaatin puheenjohtaja P. E. Svinhufvud julistaa saaren Suomenlinnaksi. Nimenmuutos aiheuttaa kiihtymystä etenkin ruotsinkielisissä piireissä. He kannattavat alkuperäistä nimeä Sveaborg, joka on peräisin Ruotsin vallan ajalta, ja muotoa Viapori.
Tohtori Renvallin johdolla Petsamoon lähtenyt retkikunta taistelee vuonolla englantilaisia vastaan heikolla menestyksellä. Petsamoon on tuotu Englannista 150 merisotilasta venäläisten tueksi. Yhdistetyt joukot avasivat yllättäen tulen suomalaisia vastaan. Taistelu päättyy suomalaisretkikunnan tappioon.
Sotavankilaitoksen päällikkö esittää ensimmäisen suunnitelman yhdestätoista vankileiristä.
14.5.
Venäläisjoukot poistuvat Inon linnoituksesta. Itäisella Suomenlahdella Terijoen edustalla sijaitseva Ino on venäläisten viimeinen tukikohta Suomessa. Ennen poistumistaan venäläiset räjäyttävät siellä olleen ammusvaraston.
Julkaistaan 47 kansalaisen vaatimus monarkian palauttamisesta. Samalla esitetään myös Suomen eduskunnan muuttamista säätypohjaiseksi. Vaatimukseen ovat allekirjoittaneet muun muassa J. K. Paasikivi, E. G. Palmen, Antti Tulenheimo, J. R Danielson-Kalmari ja Ernst Estlander.
15.5.
Englannin hallitus tunnustaa Suomen itsenäisyyden väliaikaisesti ennen virallista tunnustusta. Tunnustamisen ehtona Suomelta vaaditaan mm. puolueettomuuspolitiikan toteuttamista.
Eduskunta kokoontuu ensimmäistä kertaa sodan jälkeen vajaalukuisena. Sosiaalidemokraateista paikalla on ainoastaan edustaja Matti Paasivuori. SDP:n ryhmään kuuluvista osa on vankileirillä, osa oli paennut ulkomaille ja osa kuollut. Poissaoleviksi ilmoitettiin 36 SDP:n kansanedustajaa ja 56 oli määrätty vangittavaksi. Eduskunnan ensimmäisessä istunnossa on mukana senaatti sekä diplomaattikunnan edustajia. Tilaisuutta oli seuraamassa myös joukko saksalaisia. Puhemies Virkkunen kiittää avauspuheenvuorossa suomalaisten talonpoikaisjoukkojen lisäksi Saksan hallitsijaa ja koko kansaa siitä, miten nämä olivat pystyneet yhteistyössä suomalaisen sivistyneistön kanssa ”nostamaan korkealle oikeuden ja vapauden valkeata lippua”.
Ylipäällikkö Mannerheim tekee vastavierailun Saksan Itämerendivisioonan komentaja Rüdiger von der Goltzin päämajaan Riihimäellä.
16.5.
Senaatti hyväksyy lakiesityksen valtiorikosoikeuksista annettavaksi eduskunnalle kiireellisen. Vankileireillä oli kymmeniätuhansia punaisia, joiden kohtalosta oli pian päätettävä.
Helsingissä pidetään valkoisen armeijan voitonparaati sodan päättymisen kunniaksi. Kymmeniätuhansia ihmisiä kerääntyy katujen varsille katsomaan suomalaisjoukkojen ohimarssia ylipäällikön ratsastaessa edellä. Marssin lisäksi ohjelmassa on puheita, joukkojen katsastus, soittokunnan esityksiä. Lopuksi kutsuvieraat kokoontuivat juhlajumalanpalvelukseen Nikolainkirkkoon.
Paraati korosti niin suomalaisille kuin saksalaisillekin, että sota oli ratkennut valkoisten eduksi suomalaisista koottujen joukkojen ansiosta. Paraatista tuli Mannerheimin henkilökohtainen voimannäyte, jonka oli määrä vahvistaa hänen asemaansa entisestään. Paraatin piti myös pohjustaa hänen kaavailemaansa Pietarin-retkeä. Mannerheim käytti kovia sanoja puhuessaan senaatille ja vaati armeijalle vahvaa itsenäistä asemaa.
17.5.
Kansanedustaja Ernst Estlander (RKP) kehottaa vasemmistolaisia itse vapaaehtoisesti pyytämään vapautusta kansanedustustehtävistä, koska he eivät hänen mielestään olleet soveliaita hoitamaan tehtäviään silloisissa olosuhteissa. Kaikki sosiaalidemokraatit eivät kuitenkaan katsoneet olleensa osallisia kapinaan. Siten he eivät omasta mielestään olleet velvollisia noudattamaan kehotusta.
18.5.
Suomen senaatti päättää esittää, että korkein valta siirrettäisiin eduskunnalta senaatin puheenjohtaja P. E. Svinhufvudille, josta näin ollen tulisi valtionhoitaja. Tasavaltalaiset (maalaisliittolaiset, SDP:n Matti paasivuoria ja osa nuorsuomalaisista) vastustivat, mutta eduskunta hyväksyi esityksen vielä samana päivänä. Päätöstä edeltäneessä keskustelussa pohditaan, annetaanko korkein valta Svinhufvudille senaatin puheenjohtajana vai henkilönä. Jälkimmäinen kanta voitti. Päätös osoittaa monarkialla oleva vahva kannatus tynkäeduskunnassa. Valtionhoitajan valtaoikeudet perustuvat vuoden 1772 hallitusmuotoon ja vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirjaan. Käytännössä hän saa Venäjän vallan aikana kenraalikuvernöörille kuuluneen senaatin puheenjohtajuuden. Lisäksi ulkopolitiikka katsotaan valtionhoitajan tärkeimmäksi toimialueeksi. Svinhufvud nimittää J. K. Paasikiven pääministeriksi.
Säveltäjä Toivo Kuula (1883–1918) menehtyy Viipurin valtausta seuranneen juhlinnan aikana tapahtuneessa ampumisessa saamiinsa vammoihin Viipurissa. Kuulan kuolemaan johtanut haavoittuminen tapahtui epäselvissä olosuhteissa heti valkoisten vallattua Viipurin. Hän riitaantui ravintolassa jääkäreiden ja haavoitti puukolla yhtä heistä. Kuulaa ammutaan ravintolan pihalla hänen yrittäessään paeta. Selvyyttä murhaajan henkilöllisyydestä ei saada. Valkoinen lehdistö (Suometar ja Ilkka) ei mainitse jääkäreiden osuudesta tapahtumiin.
19.5.
Suometar raportoi, että elintarviketoimikunnan mukaan Mikkelin läänissä on viljaa 1 406 000 kiloa yli oman tarpeen.
Suomettaren Berliinistä saaman tiedon mukaan saksalaiset sukellusveneet ovat upottaneet Välimerellä vihollislaivoja yli 25 000 bruttotonnin edestä.
Ylipäällikkö Mannerheim jättää senaatille eropyynnön.
Saksan Itämeren divisioonan komentaja Rüdiger von der Goltz ja valtionhoitaja P. E. Svinhufvud sopivat Suomen armeijan kehittämistä koskevan seitsemän kohdan ohjelmasta. Seuraavan viikon aikana ohjelmasta käydään neuvotteluja Mannerheimin, senaatin, Goltzin ja poliitikkojen kesken.
21.5.
Senaatti päättää takavarikoida kaikki kauppavarastoissa ja tehtaiden hallussa olevan tupakan ja kahvin raaka-aineet sekä valmisteet.
Kirjailija ja Työmiehen toimittaja Algot Untola (1868–1918) saa surmansa vartiosotilaan luodeista. Sisällissodan aikana Untola on Työmiehen johtava toimittaja. Hänen kirjoituksensa symbolisoivat punaista valtaa monelle valkoiselle. Hän kirjoittaa yksin Työmiehen viimeiset numerot toimituksen paettua Helsingistä. Untola pidätetään heti Helsingin valtauksen jälkeen. Surma tapahtuu hämärissä olosuhteissa, kun vankeja ollaan siirtämässä Helsingin Katajanokalta laivalla Santahaminaan teloitettavaksi. Toisen selonteon mukaan hänet ammutaan pakoyrityksen vuoksi. Yhden selityksen mukaan hänet tönäistään veteen ja ammutaan.
22.5.
Valtionhoitaja P. E. Svinhufvud esittää Saksan päämajalle vetoomuksen, että saksalaisjoukot jäisivät maahan.
Monarkistista hallitusmuotoa kannattava Uuden Suomen Turvaamiskomitea (UST) aloittaa toimintansa. Monarkiaa kannattavat voimat perustivat Uuden Suomen Turvaamiskomitean (UST). Järjestön tehtävänä on edistää monarkian kannatusta mm. painostamalla lehdistöä sekä organisoimalla ja rahoittamalla propagandakampanjaa, jonka rahoittavat ruotsalaiset ja suomalaiset pankit. Jo toukokuun alusta epävirallisesti toiminut järjestö perustaa valtakunnallisen piirijärjestöverkon. Järjestö koostuu vanhasuomalaisista, RKP:n jäsenistä ja nuorsuomalaisista. UST:lla oli hyvät yhteydet Uusi Päivä -lehteen ja aktivisteihin.
Senaatti pyytää saksalaisia joukkoja edelleen jäämään Suomeen, koska luottamus omaan armeijaan on heikko.
Elintarvikehallitus kehottaa muun muassa Ilkassa ilmestyneessä ilmoituksessa maattomia vuokraamaan maata viljeltäväksi: ”Viljelkää palstallanne perunoita ja juurikasveja. Sato, jonka siten saatte, pelastaa teidät monesta vaivasta, puutteesta ja kustannuksesta ensi talvena.”
23.5.
Valtionhoitaja P. E. Svinhufvud antaa hallituksen muodostamisen senaattori J. K. Paasikivelle.
Mannerheim ja senaattorit käyvät pitkän keskustelun Suomen puolustusvoimien tulevasta rakenteesta – Mannerheim pitää kiinni siitä, että vain ylipäälliköllä tulisi olla oikeus nimittää upseereita.
Arkkipiispa kehotti lääninrovasteja vihkimään uudelleen punaisten häpäisemät kirkot ennen käyttöönottoa.
Ainoa SDP:tä edustava kansanedustaja Matti Paasivuori tekee välikysymyksen koskien eduskunnan jäsenten vangitsemista.
24.5.
Englantilaiset karkottavat suomalaiset Petsamosta.
Senaatti antaa asetuksen vanhuus- ja työkyvyttömyysrahaston perustamisesta. Rahasto toimii eduskunnan suoran valvonnan alaisena. Eduskunta päättää myös sen varojen käytöstä.
25.5.
Kamariherra Hjalmar Linderin valkoista terroria kritisoiva kirjoitus julkaistaan Hufvudstadsbladetissa. Paljon huomiota herättävässä kirjoituksessaan Linder toteaa mm. seuraavaa: ”Tässä maassa tapahtuu kauheita asioita. Ylipäällikön kiellosta huolimatta teloitukset jatkuvat. Punaista hulluutta on todellakin seurannut valkoinen terrori… Kun olemme ase kädessä eliminoineet maan suurimman puolueen, eliminoimme yksinkertaisesti 48% edustajistosta… tätä ei voida tulevaisuudessa puolustaa.”
Mannerheimin ja senaatin välisissä neuvotteluissa on esillä Thesleffin nimittäminen sotaministeriksi. Mannerheim on valmis hyväksymään nimityksen, mikäli sotaministerin toimivalta määritellään hänen toiveidensa mukaisesti.
Maalaisliiton johto ilmoittaa, ettei se suostu menemään mukaan monarkiaan pyrkivään senaattiin. Helsingissä ilmestyneet sanomalehdet, tasavaltalainen Helsingin Sanomat ja kuningasmielinen Uusi Päivä kirjoittavat molemmat hallitusmuotokysymyksestä. Uuden Päivän mukaan kuningasvaltainen mielipide tulee yhä yleisemmäksi ja kansanedustajien enemmistönkin jo olevan monarkian kannalla. Pohjanmaalla yleinen mielipide on muuttumassa lehden mukaan kuningasmieliseksi. Helsingin Sanomat tiesi maaseudun mielipiteen olevan vahvasti tasavallan kannalla ja tasavallan kannatuksen olevan lujittumassa. Lehti kertoo pohjalaisen lähetystön olevan tuomassa eduskuntaryhmille tasavaltalaisten terveisiä.
Suomen Senaatti antaa julistuksen neljästä kiitos-, katumus- ja rukouspäivästä, joita on vietettävä koko valtakunnassa juhlallisesti vuonna 1919. Rukouspäivät olivat 26.1, 4.5, 13.7 ja 19.10. Päivät sekä saarnojen tekstit määrättiin senaatin omien sanojen mukaan noudattaen vanhaa kristillistä tapaa. Rukouspäiväjulistuksessa senaatti lausuu mm. seuraavaa: ”Hävityksen ja murhan kauhut ovat kohdanneet Suomea. Veljien veri veljien vuodattamana huutaa meidän maassamme. Suitsevat rauniot ja veriset silvotut ruumiit merkitsevät sitä tietä, jota turma on kulkenut. Jumalan pyhäköitäkään ei ole säästetty: monet niistä ovat poltetut, toiset häväistyt. Useat niistä miehistä, joiden tehtävänä on ollut Jumalan sanan julistaminen, ovat surmatut, jotkut mitä kauhistuttavimmalla tavalla… Kun vuosi sitten epäjärjestys ja kurittomuus alkoi laajalti saada alaa, ryhtyivät maamme hallitus ja eduskunta, samoin myös yksityiset lainkuuliaiset kansalaisjärjestöt toimiin järjestysvallan aikaansaamiseksi. Näitä toimenpiteitä selittivät valheelliset yllyttäjät maamme työväestöä vastaan tähdätyiksi ja saivat siten suuren osan maamme työläisväestöä valheen keinoin kiedotuksi mukaan aseelliseen kapinaan… Verta vuotavana ja tuskasta väristen Suomen kansan parhaimmisto nousi puoltamaan isiensä maata ja isiensä oikeusjärjestystä, kansamme toiminnan, ajatuksen sekä uskon oikeutta ja vapautta kapinoitsijoiden ja heidän vieraiden avustajiensa sortoa vastaan…. Taistelumme on ollut voittoisa. Rauhan, työn rauha, hengen ja omaisuuden turva on maamme alueella palautettu, Suomi on nyt vihollisista puhdistettu, itsenäinen valtakunta…”.
26.5.
Työväen Sanomalehti Oy:n vuosikokous, jossa Työmies-lehteä kustantanut yhtiö tuomitsee anarkismin ja bolševismin. Kokous ilmoitti, että ”Suomen sosiaalidemokratia pyrkii saavuttamaan päämääränsä työväenluokan valtiollisen, ammatillisen ja kulutusosuustoiminnallisen järjestäytymisen sekä parlamentaarisen ja kunnallisen toiminnan kautta”.
Georgia (Gruusia) ja Armenia julistautuvat riippumattomiksi Neuvosto-Venäjästä.
27.5.
Valtionhoitaja P. E. Svinhufvud nimittää kuningasmielisen J. K Paasikiven johtaman uuden senaatin. Paasikiven ja Svinhufvudin tahdosta entisen senaatin jäsenet jatkoivat uudessa senaatissa ja myös vanha ohjelma säilytetään. Otto Stenroth valitaan Suomen ensimmäiseksi ulkoministeriksi. Elintarvikeasioiden hoitoon valittiin H.G Paloheimo ja sotaministeriksi tuli saksalaisdivisioonan yhdysupseeri, Mannerheimin epäsuosiossa ollut Wilhelm Thesleff. Uusi senaatti nautti koko porvarillisen eduskunnan osan tukea, vaikka maalaisliitto ja ”ståhlbergilaiset” nuorsuomalaiset vastustivat monarkiaa ajavaa linjaa. Maalaisliitto ei ottanut osaa senaatin muodostamiseen, vaikka sen kaksi senaattoria, Kallio ja Pehkonen jäivätkin senaattiin.
Senaatin tavoitteena on hallitusmuotokysymyksen ratkaiseminen. Sen tarkoitus on istua vain hallitusmuodon voimaantuloon saakka. Muita senaatin tehtäviä olivat Paasikiven mukaan mm. ulkopolitiikan kehittäminen, Itä-Karjalan kysymys, sisäinen järjestys, sotalaitoksen organisointi, elintarviketilanteen parantaminen, kapinavahinkojen selvittäminen ja edellisen senaatin sisäisen uudistusohjelman toteuttaminen.
Mannerheimin ja senaatin välisten ristiriidat kärjistyvät äärimmilleen, kun Mannerheim ilmoittaa eroavansa Suomen armeijan ylipäällikön tehtävistä. Syynä ovat kiistat ylipäällikön asemasta ja saksalaisten toimivallasta Suomen armeijassa. Mannerheim haluaa säilyttää oman ehdottoman käskyvaltansa sotilasasioissa, mutta myös senaatti halusi sanoa sanansa näihin asioihin. Senaatti turvautui Mannerheimin mielestä turhan innokkaasti saksalaisten apuun. Senaatin oli kuunneltava vaatimuksia armeijan kansallistamisesta. Mannerheimin koetaan suosivan ruotsalaisia ja Venäjän armeijassa palvelleita upseereita. Senaatti ei suuremmin vastustellut Mannerheimin eroa, minkä jälkeen Mannerheim kirjoitti lopullisen eronpyyntönsä Svinhufvudille.
Suomen Senaatti tekee päätöksen valuuttakaupan harjoittamisesta. Oikeus valuuttakauppaan annettiin Suomen Pankille sekä niille pankeille, jotka oli perustettu 10.5.1886 annetun pankkiliikettä koskevan asetuksen mukaisesti. Oikeus voidaan kuitenkin myöntää myös yksityishenkilölle, jolloin tämän pitää hakea siihen lupaa valvontavirastolta ja liittää hakemuksen mukaan 50 000 markan vakuus.
Senaatti tekee päätöksen Suomen metallirahojen ulkomuodon muuttamisesta.
Työmies-lehden kirjapaino otettaan sotilaskäyttöön. Senaatti oikeuttaa kirjapainon otettavaksi haltuun Suomi-Finnland ja muiden sotilastöiden painattamista varten. Kirjapainoajohtaa senaatin kirjapainon johtaja.
28.5.
Suomalais-Ugrilainen Seura kutsuu kenraali Rüdiger von der Goltzin kunniajäsenekseen.
Lehdissä julkaistaan pääkaupungin v. t. käskynhaltija kenraalimajuri Thesleffin kuulutus, jonka mukaan Helsingissä saa liikkua ”ilman lupalippua klo 4:stä aamulla klo 12:een illalla”.
29.5.
Laki valtiorikosoikeuksista julkaistaan asetuskokoelmassa ja valtiorikosoikeudet alkavat toimia. Kapinaan osalliset on tutkittava ja tuomittava valtiorikosoikeudessa. Tämän tuomioistuimen päätöksiä tutkimaan asetettiin valtiorikosylioikeus. Valtiorikosoikeuden tuomioistuimet muodostuvat viidestä jäsenestä, joista kaksi on lakimiehiä ja yksi ylipäällikön nimittämä armeijan upseeri. Toukokuun 31. päivänä nimitettiin 21 valtiorikostuomioistuinta, viisi Helsinkiin, viisi Tampereelle, kolme Turkuun, kaksi Hämeenlinnaan, kaksi Kuopioon, kaksi Vaasaan ja kaksi Ouluun.
Valtionhoitaja P. E. Svinhufvud myöntää eron Mannerheimille. Hän nimittää kenraalimajuri Karl Fredrik Wilkmanin uudeksi ylipäälliköksi.
Eduskunta hyväksyy lain Suomen lipusta. Eduskunta hyväksyy kolmannessa käsittelyssä perustuslakivaliokunnan ehdotuksen mukaisesti siniristilippu Suomen symboliksi. Päätös ei ollut yksimielinen, sillä etenkin ruotsinkieliset kannattivat leijonalippua ja punakeltaista väritystä. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädettiin, että Suomen valtiolippu on suorakaiteen muotoinen vaate, jossa on valkealla pohjalla sininen risti. Risti jakaa lipun neljään suorakulmaiseen, yhtä korkeaan alaan. Ristin keskellä on Suomen vaakuna. Merenkulku- ja kauppalippuna käytetään valtiolippua ilman vaakunaa. Sotalippuna käytetään valtiolippua kolmikielekkeisenä. Normaaliliput valmistuttaa hallitus, ja ne säilytetään hallituksen määräämässä, pimeässä huoneessa.
Lippulain hyväksymisen jälkeen kansanedustajat keskeyttivät istunnon hetkeksi astuakseen ulos eduskuntatalosta ja nähdäkseen uuden valtakunnan lipun kohoavan salkoon ja kohottaakseen yhdeksänkertaisen eläköön-huudon Suomen omalle lipulle.
Keskuskauppakamarin kokouksessa käsitellään Suomen ja Saksan välillä solmittua väliaikaista kauppa- ja merenkulkusopimusta. Kokous toteaa sopimuksen olevan yksipuolinen, sillä se antaa Saksalle taloudellisia etuja, joiden vastineeksi Suomi oli saanut vain ”erinomaisen arvokasta sotilaallista avustusta”. Kauppakamari luovuttaa muutettavia kohtia koskevan muistion ja kehottaa esittelemään sen myös Berliinissä lopullisen sopimuksen solmimiseksi. Kauppakamari päättää myös asettaa komitean hoitamaan suomalaisten saatavien perintää Venäjältä.
Helsingin Sanomissa ilmestyy 75 tunnetun kansalaisen vetoomus tasavallan puolesta. Julistus on vastaus Uudessa Suomettaressa aiemmin julkaistulle 47:n henkilön vetoomuksesta kuningasvallan ja osittain korporatiivisen eduskunnan puolesta. Enemmistö allekirjoittaneista on maalaisliiton, nuorsuomalaisten ja kansanpuolueen kansanedustajia. Tekstin julistukseen on laatinut Zachris Castrén yhdessä K.J. Ståhlbergin ja Santeri Alkion kanssa. Sen mukaan monarkia-ajatus oli vieras etenkin maaseudun väestölle. Korkeinta valtaa ei tulisi uskoa vierasmaalaiselle kuninkaalle, jonka jälkeläisiin samalla oltaisiin sitouduttu.
Sanomalehti Keskisuomalainen kirjoittaa, että senaatti kaavaili uuden läänin, Keski-Suomen läänin perustamista. Senaatti on antanut Vaasan läänin maaherralle tehtävän laatia suunnitelma uudesta läänistä, joka on tarkoitus muodostaa kolmen vanhan läänin osista: Vaasan läänin itäosasta, eräistä Kuopion läänin läntisistä kunnista ja Hämeen läänin pohjoisista osista. Suunnitelman mukaan mm. Orivesi, Eräjärvi, Teisko, Kuru ja Ruovesi kuuluvat uuteen lääniin.
Senaatti säätää lain väliaikaisten säännöksien antamisesta yleisen järjestyksen ja turvallisuuden voimassa pitämiseksi. Poikkeuksellisten olojen tähden oikeutetaan hallitus antamaan seuraavia säännöksiä: Painotuotteiden julkaisemisoikeuden, kokoontumisoikeuden, yhdistysoikeuden ja oleskeluoikeuden rajoittamisesta, sekä laajennetusta oikeudesta takavarikon, kotietsinnän ja vangitsemisen toimittamiseen.
Säännöksien rikkomisesta seuraa sakkoa tai vankeutta korkeintaan yksi vuosi. Lain säädettiin olevan voimassa 1.6.1919 asti.
Turun läänin maaherra yrittää kiinnittää viranomaisten huomiota kerjäläisten määrän huomattavaan lisääntymiseen.
Saksan ylin sodanjohto ilmoittaa Itämeren divisioonalle, että se jää toistaiseksi Suomeen.
Suomi ja Itävalta-Unkari solmivat rauhansopimuksen Wienissä.
Uusi Päivä julkaisee jutun rajantakaisten Suomen heimojen kohtalosta ja Inkeristä lähetetystä kirjelmästä Suomen eduskunnalle. Lempaalan seurakunnan kirkkoherra Paul Sonny ja kolme pitäjän talollista lähettää kirjelmän, jossa he kääntyvät Suomen hallituksen ja eduskunnan puoleen pyynnöllä, että nämä tekisivät kaikkensa ”rajantakaisten Suomen heimojen tilan ja kohtalon lieventämiseksi”. Uusi Päivä kirjoitti: Kirjelmän lähettäjät lausuivat Pohjois-Inkerin väestön nimissä toivomuksen, että Inkerinmaa, ainakin sen ”Nyt kun Suomi on tullut itsenäiseksi, olisi oikea hetki, että Inkerinkin paljon kärsinyt suomalainen suku saisi kansalaisoikeudet Suomen heimojen keskuudessa.” pohjoisosa, liitettäisiin Suomen yhteyteen.
Uusi Päivä kirjoittaa uutisten punavankien nälkään kuolemisesta olevan perättömiä. Vaasan läänin maaherra ilmoittaa Pietarsaaren vankileirin nälkäkuolemista kertovien huhujen olevan perättömiä.
30.5.
Suomen Senaatti myöntää tietyillä aloilla toimiville yrityksille ja laitoksille myönnettiin lykkäystä 27.8.1918 asti kahdeksan tunnin työajasta. Näitä ovat rakennusten, satamien ja kulkulaitosten rakentaminen ja korjaus, pelastus- ja sukellustoiminta, puutavaran ajo ja lauttaus, tavaran lastaus ja purkaminen, rautatieliikenne, puhelinlaitokset ja kanavat, sairaalat ja vankilat sekä edellä mainittujen veroiset liikkeet ja laitokset.
Mannerheim käy senaattorien kanssa neuvotteluja armeijan organisaatiokysymyksistä.
Elannon toimitusjohtaja Väinö Tanner pidätetään kuulusteluja varten. Osuusliikettä syytetään avunannosta kapinallisille.
31.5.
Viipurin kaupungin valtuusto päättää, että sotilaskäytössä ollut Viipurin linna muuttuu museoksi ja muinaismuistoksi.
Toukokuun keskilämpötila oli Helsingin Kaisaniemessä 8,4 C° ja Sodankylässä 3,7 C°.
Päälähteinä on käytetty Tampereen yliopiston Suomi 80 -sivuston julkaistua maaliskuusta 1917 heinäkuuhun 1918 ulottuvaa kronologiaa ja Pertti Haapalan ja Tuomas Hopun kokoamaa Sisällissodan pikkujättiläistä (2009).