Omien voittojen lisäksi iloa tarjosi venäläisten heikko menestys, jolla suomalaiset ilkamoivat. Savon Sanomien mukaan ”Venäjästä ei kukaan muuta tiedä, kuin että siellä on muutamia urheilijoita, jotka stadionilla ovat järjestään olleet huonoimpia”. Pieni rajamaa ”Finland” oli sen sijaan niittänyt kunniaa. Olympiamenestys korosti Suomen kuuluvan läntiseen kulttuuripiiriin. Kisat osoittivat Suomen olevan paljon nykyaikaisempi kuin Venäjä. Savon Sanomat […]
Vieremäläisen Haajaisten nuorisoseuran käsikirjoitettu Alku-lehti käsitteli heinäkuussa 1912 olympiakisojen merkitystä. Lehdin kirjoittajan mielestä sinivalkoiset värit sopivat Suomelle parhaiten. Olympiakisat korostivat hänestä Suomen asemaa kansakuntana:[i] ”Suomalaisetkin siellä venäjän lipun alla näyttelevät kuntojaan sivistyneiden maiten rinnalla. Paljon edellä kumminkin isännästään. Mikä vääryys, mikä ilkeys ja raakuus on se, että Suomen ei anneta siellä esiintyä omintakeisena itsenäisenä kansana. […]
”Eilen oli Valkoisen Suomen pääkaupungissa suuret juhlallisuudet maan nuoren mutta uljaan armeijan ja sen tarmokkaan ylipäällikön vastaanottamiseksi. Kaupunki oli pukeutunut juhla-asuun, talot ja ne kadut, joita pitkin armeija tuli marssimaan olivat liputetut ikävä kyllä, näytti että punakeltainen voittaa sinivalkoisen. Kansaa oli keräytynyt katujen varsille sankasti. Kuuluttiinpa maksetun tuhatkin markkaa ikkunoista, joista voi nähdä kulkueen. Kajaanilaisia […]
Keskustelu valtiolipusta virisi 1860-luvulla Suomen olojen vapauduttua ja yhteiskunnallisen uudistustyön vauhdituttua. Suomen vaakunaan pohjautuva leijonalippu nousi esille yhtenä vaihtoehtona. Suomen Oulun kaupunginlääkäri Fredrik Nylander ehdotti 1862 Suomen valtiolipuksi ”jalopeuraa” punaisella pohjalla. Leijonalippu vakiintui Suomen puoliviralliseksi tunnukseksi 1800-luvun loppuun mennessä. Sen ohella käytettiin paljon Zachris Topeliuksen Ruotsin Marstrandissa 1862 pidettyyn purjehduskilpailuun suunnittelemaa sinivalkoista lippua. Marstrandin lippu […]
Johan Ludvig Runebergin 1840-luvun loppupuolella sanoittama ja Fredrik Paciuksen säveltämä Maamme-laulu saavutti 1800-luvun kuluessa Suomen kansallislaulun aseman. Laulun asemaa lujitti yleistynyt tapa soittaa ja laulaa Maamme isänmaallisten tilaisuuksien ja kansanjuhlien lopuksi. Suomen kansallislaulua ei ole määritelty lainsäädännössä, eikä laulusta käyty keskustelua itsenäistymisvaiheissa. J.L. Runebergin kirjoitti Maamme-laulun ruotsinkieliset sanat (Vårt land) 1846. Fredrik Pacius sävelsi runon […]
Maamme-laulun suomenkieliset sanat Paavo Cajanderin muokkaamana: ”Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, soi, sana kultainen.” Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, soi, sana kultainen. Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä, rantaa rakkaampaa, kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien. On maamme köyhä, siksi jää, jos kultaa kaivannet. Sen vieras kyllä hylkäjää, mut meille kallein maa on tää, sen salot, […]
Svenska originaltexten av J. L. Runeberg: “Vårt land, vårt land, vårt fosterland, Ljud högt, o dyra ord!” Vårt land, vårt land, vårt fosterland, Ljud högt, o dyra ord! Ej lyfts en höjd mot himlens rand, Ej sänks en dal, ej sköljs en strand, Mer älskad än vår bygd i nord, Än våra fäders jord. Vårt […]
Torpparien asema nousi yhdeksi visaisimmaksi sisäpoliittiseksi kysymykseksi Venäjän vallan loppuvuosina. Maaseudun väestönkasvun ja markkinatalouteen siirtymisen vuoksi maanomistuksen merkitys korostui. Vuokranmaksumuotona tehottomien päivätöiden ongelmat korostuivat. Eduskunta pohtia torpparikysymystä vuodesta 1907 lähtien, mutta asia oli ratkaisematta Suomen itsenäistyttyä. Torpparien epäselvä tilanteen vaikutuksesta sisällissodan syttymiseen on esitetty erilaisia käsityksiä. Tilanosan vuokraukseen perustunut torpparijärjestelmä toimi hyvin vaihdantataloutta edeltäneessä yhteiskunnassa. […]
Eduskunnan jatkaessa jo puoliltapäivin aloitettua täysi-istuntoa 15.11.1917 klo 21.15 asetti puhemies Johannes Lundson kaksi istunnon aikana esiin nostettua esitystä äänestettäväksi. Vastakkain olivat puhemiehistön esitys keisari-suuriruhtinaalle kuuluneen korkeimman vallan siirtämisestä senaatin talousosastolle sekä maalaisliiton kansanedustaja Santeri Alkion tekemä esitys, jossa valta siirrettäisiin eduskunnalle. Eduskunta äänesti luvuin 127–68 Alkion esityksen puolesta, julistautuen näin korkeimman vallan haltijaksi Suomessa.
Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Feliks Kellosalmi kieltäytyi hyväksymästä maalaisliiton Santeri Alkion täysistunnossa 15.11.1917 esittämää ehdotusta korkeimman vallan siirtämisestä eduskunnalle. Hän katsoi, että maalaisliitto oli sosiaalidemokraattien kanssa käymässään kirjeenvaihdossa luvannut muuta kuin mitä tänään oli esitetty. Sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän puolesta Kellosalmi asettikin nyt pöydälle kolmannen ehdotuksen, jonka mukaan ”sitä valtaa, joka voimassa olleiden säännösten mukaan on kuulunut keisarille ja […]
